Aistillinen kognitio ja sen paikka prosessissa heijastavat todellisuutta

Se, miten henkilö alkaa ymmärtää maailmaa,tapahtuu niin kutsutulla "elävällä mietiskelyllä". Yleensä se tarkoittaa aistikokemusta tai todellisuuden heijastumista aistien, käsitysten ja esitysten muodossa. Eri filosofisten virtausten välillä syntyi riita siitä, ovatko kaikki tällaiset ymmärrys määräytyneet sosiaalisesta käytännöstä vai voidaanko heitä vähentää yksittäisen yksilön henkiselle toiminnalle (pääosin passiiviselle). Lisäksi tässä riidassa esiin nousi ongelma, että tässä prosessissa tärkein seikka on se, miten suunniteltu esine vaikuttaa meihin tai miten me rakennamme tämän aiheen aivotoiminnallamme.

Aistillinen kognitio alkaa tuntea. Se johtuu johtuu siitä, että jotkut ilmiöt tai yksilöllisten ominaisuuksien vaikuttavat suoraan ihmisen aistit ja luo ensiheijastusten näiden ilmiöiden meidän tietoisuuteen. Siksi ei ollut edes teoriassa että olemme saaneet vain "napata" joitakin ominaisuuksia, on olemassa todellisia yhteyksiä niiden välillä, jonka me muka asetettu jää nähtäväksi. Mikä se oli, joka yhdistää jollei ulkomaailmaan ja on yksi tietolähteistä, tarjoavat keskeneräinen tunne, hyvin rajallinen ja yksipuolinen kuva todellisuudesta. Hyvä esimerkki tästä on kuuluisa vertaus elefantti ja sokeat neljä, jotka eivät voineet sitoa yhteen mitä haparoi.

Aistillinen kognitio prosessina jatkuuSeuraava, monimutkaisempi vaiheen käsitys. Se heijastaa jo esineiden ja ilmiöiden luontaisia ​​ominaisuuksia. Toisin sanoen tämä ymmärtämisvaihe antaa meille kokonaisvaltaisemman kuvan, jota voimme jakaa moniin näkökohtiin ja vivahteisiin. Tässä tapauksessa huolimatta siitä, että havaintopohja on aistimuksia, sitä ei vähennetä vain niiden mekaaniseen summaan. Tämä on täysin erilainen muoto, joka ei ainoastaan ​​anna meille mahdollisuutta oppia jotain uutta (esimerkiksi paljastaa tiettyjen esineiden ominaisuudet ja ominaisuudet), vaan myös suorittaa tämän prosessin säätämisen tehtävän. Havaitseminen ohjaa toimintaamme ja etenee objektien ominaisuuksista, joista meistä on tullut tunnetuksi.

Aistillinen kognition luo myös kuvia taimutta ei kuitenkaan esineiden suorasta vaikutuksesta aiheeseen, vaan aiemmin tapahtuneiden vaikutusten jäljiltä. Siten tämä on yleistetty kuva ilmiöstä tai esineestä, jota emme enää näe eikä kuule. Lisäksi tällainen kuva ei voi pelkästään jäljentää menneisyyttä vaan myös ekstrapoloida tulevaisuuteen ja tulla mielikuvaksi. Mielenkiintoista tässä suhteessa ovat Locken ja Berkeleyn teoreet ihmisen tietoisuudesta erityisenä peilinä, joka luo kokonaisuuden käsitteen osillaan.

Niinpä alustavat tietämisen tavatperustuvat enemmän tai vähemmän riittävään heijastumiseen ilmiöön tai esineeseen aivoissamme tunteiden kautta. Kuitenkin niitä voidaan täysin pitää sellaisina vain, jos se on kysymys siitä, millainen tieto todellisuudesta on. Loppujen lopuksi tällaista tietoa voidaan pitää vain sanan filosofisessa merkityksessä, jos se liittyy toisiin ajattelutoimiin, on sen subordinated ja sen hallitsema looginen logiikkalaite. Toisin sanoen, jos jokainen tällainen aistinvarainen muoto sisältää ihmisen merkityksen ja merkityksen, sitä voidaan pitää maailman ensimmäisen ymmärtämisen vaiheena.

Ilman kolmiota, tunne-käsitys-heijastus olisikognitiotason perusteet ovat mahdottomia. Se on kuitenkin rajoittunut sen olemukseen ja mahdollisuuksiin, eikä se voi täysin antaa todellista tai ainakin läheistä tietoa huomattavasta tietoa todellisuudesta. Tämä taso saavutetaan jo seuraavan ymmärtämisprosessin vaiheessa, joka ylittää suoraan käsityksen rajat. Tämä korkeampi tietämyksen muoto järkevään verrattuna on järkevä ajattelu.